Milloin tietää olleensa vanhempi riittävän pitkään? Siinä vaiheessa, kun eritteistä kertovat tarinat ovat tuikitavallisia, eivätkä aiheuta edes ruokapöytäkeskusteluna inhonväreitä. Meidän suvussa tuppaa olemaan näitä paska-juttuja ihan riittämiin. 🙂
Siskoni on ollut aina kovin herkkä huomaamaan paskakasat. Opiskeluaikanaan hän oli romanttisella kevätaurinkoisella kävelyllä Rovaniemen talvisissa maisemissa. Mitä teki siskoni? Osoitteli koiranjätöksiä poikaystävälleen: ”Katso tuossakin on merkattu, ja voi tuossahan näkyy paskakasa.” Hänen silmänsä olivat kovin harjaantuneet havaitsemaan pienimmätkin ulostemerkit. Toista se on tänään, kun siskoni on kahden pienen lapsen äiti. Ei paljon haittaa pienet paskanhajut, ei itseasiassa edes tahrat farkuissa.
Ajellessani aamulla töihin siskoni soitti ja sanoi lähtevänsä kahden rakkauspakkauksen kanssa Ikeaan. No, eihän siinä mitään. Ihan kivan harmaa päivä sellaiseen harrastukseen. Pihallakaan ei aika kulu, kun on maailmanlopun keväinen harmaus päällä. Jossain vaiheessa päivää huomasin puhelimeeni tulleen puhelun. Siskotyttö se siellä oli rimpautellut, mutta eihän maisteri päivällä puhelimeensa vastaile. Töistä ajaessani soitin sitten takaisin kysyäkseni mitä hänellä oli ollut asiaa. Aluksi kuului pelkkä hihitys, sitten retorinen kysymys siitä, haluaisinko kuulla heidän Ikea-reissustaan. Ei kai minulla ollut vaihtoehtoakaan kuin kuunnella. Tarina alkoi Plantagenista, jossa sisustusfriikki siskoni oli käynyt kukkaostoksilla. Itse en kyllä ymmärrä miksi Prisman kukat eivät kelpaa, vaan ne pitää hakea vallan Plantagenilta saakka. Joka tapauksessa siellä oli ollut niin ihanaa ja alennusmyyntiä ja löytöjä jajaja. Mutta sitten olikin Ikean vuoro.
Lasten leluosastolla kummipoikani oli sitten laskenut antaumuksella liukumäkeä ja siskoni oli huoahtanut hetken (lue: tuijottanut katatonisessa tilassa liukumäen alastulomattoa). Yhtäkkiä hänen harjaantuneet sieraimensa olivat värähdelleet ja haistaneet paskan lemun. Siskoni oli tuijotellut kanssaostajia kulmakarvat kohollaan ja ajatellut, että sen siitä saa, kun lähtee päiväsaikaan vanhuksien kanssa samaan aikaan liikkeelle. Vanhasta tottumuksesta kerran viikossa pesulla käyvät ikäihmiset ne siellä lemahtivat. Jossain paheksuntansa välissä siskolleni oli välähtänyt käväistä nuuhkaisemassa kummipoikani peräpäätä ja silloin karu totuus valkeni. Paskahousu olikin oma rakkauspakkaus.
Jokainen vanhempi tietää sen tunteen, kun lapsi on vetäissyt läjät pöksyynsä kauppakeskuksen kauimmassa nurkkauksessa, mistä lähimpään vessaan on matkaa about kilometri. Mieti se tunne ja siihen vielä kunnon niskapaskat, niin johan siinä on. Matalakiitoa kohti vessaa ja siellä hoitolaukun shokkiyllätys: kosteusliinoja on jäljellä kaksi, lapsen sukkahousut, aluspaita, päällyspaita, päällystakki ja farkut yltäpäältä ruskeassa. Vessassa liiketunnistimella toimina kraana. Juuri, kun saat kraanasta vettä ja siirrät kätesi kohti ruskeaa pikkupeppua, vesi lakkaa tulemasta, kourapohjassa ollut vesi on valahtanut lavuaarin pohjalle ja kätesi lösähtää lämpimään ulosteeseen. Huoh. Tässä välissä kaksivuotias on jo kärsimätön äitinsä hitailuun ja päättää auttaa. Seurauksena on myös lapsen kädet ja sen jälkeen pellavapää paskassa. Äkkiä lapsi lattialle, mutta ennenkuin äityli ehtii pestä kärsimättömän käsiä, onkin se jo turhaa, kun äipän farkut ovat toimittaneet pyyhkeen virkaa ja ovat polvista paskassa.
Tässä vaiheessa tarinaa nauroin jo aivan vääränä. Räkänaurun välissä sain kysyttyä, että mitäs ostit. Ei kuulema mitään, kun ei ollut paskahousulle vaihtovaatteita ja kotiin oli lähdettävä. Vahingonilo on paras ilo. Tiedän, että tämän tarinan aiheuttama naururemakkani tulee vielä kostautumaan minulle, mutta silti, pakko sanoa, sangen hauskaa. Nihilisti pikkusisko saa nyt tuta! Buuaaahhaaa!
😀 ei muuta…