Lähestyvän äitienpäivän kunniaksi kirjoittelen äitiydestä parikin faktaa. Jokainenhan kokee äitiyden aivan omalla tavallaan, joten en yritä kertoa absoluuttista totuutta vaan muutamia tapahtumia itseni ja siskoni elämästä.
Itse olen äitiydessä jo konkari, täyttäähän esikoiseni kohta yhdeksän vuotta. Kun tuo pieni miehenalku teki Alfasta ja minusta vanhemmat, muuttui elämä hetkellisesti ruusunpunaiseksi. Olin aivan intopiukeena, että lisää näitä ja paljon. Nooh, sittemmin mieli on kyllä tasaantunut. Mihinkään en pystynyt keskittymään ensimmäiseen puoleen vuoteen, sen verran huuruissani kuljin. Raskausaikana molemmilla puolin nenääni oli ihottumaa ja ne ärsyttivät sen verran kovin, että kävin lääkärissäkin jotain helpotusta niihin kyselemässä. Minulle sanottiin, että synnytyksen jälkeen voisin saada kunnon hevoskuurin ja epäiltiin ruusua. Draamaa, itkua ja huolta! Sitten tuli se synnytys ja ruusut unohtui. Jossain vaiheessa kolmen kuukauden jälkeen huomasin, ettei naama enää kukikaan. Ennen niin suuresta asiasta oli yhden yön aikana tullutkin täysin mitätön seikka. Herää kysymys, olinko katsonut peiliin ollenkaan? En varmaan. Miten näin oli päässyt käymään? Mihin olin mennyt?
Toinen hämmentävä kokemus tapahtui lenkillä. Oli loppukesä ja lykkäsin pienokaista ihanissa uusissa kärryissään. Pienen hiekkatien ojan vierestä alkoi metsä, jossa kasvoi mustikoita sinisenään. Jätin lapseni nukkumaan tien varteen, hyppäsin ojan yli ja venytin napanuoraa noin viiden metrin matkan. Söin mustikoita ja elämä oli täynnä tunnetta. Yhtäkkiä tietä käveli nuori nainen, joka sanoi minun poimivan mustikoita liian läheltä tietä ja asutusta. Tien päässä asuva henkilö kuulemma raivostuisi, jos näkisi minut siinä. Oho! Hipsin hiljaa metsästä lapseni kärryjen luokse ja lähdin pois. Muistan miettineeni, miten tämä nainen kehtasi sanoa minulle jotain tuollaista. Eikö hän nähnyt, että minulla oli vastasyntynyt vauva mukanani! Niin? Ja mitä siitä? Jossain vaiheessa tajusin, ettei kenenkään muun elämä ollut muuttunut, vain minun oli. Minua kohdeltiin yhä samoin kuin muitakin ihmisiä, vaikka olinkin äitiytynyt. Kukaan ei laittanut käsiinsä silkkihansikkaita tai puhutellut hevosen selästä, vaikka minusta oli juuri tullut äiti. Omassa pilvessä pyöriessäni en tullut tuota ajatelleeksikaan. Maailma oli nuljahtanut uuteen uomaansa, mutta vain minun maailmani. Huimaa! Muualla maailmassa äidit palaavat töihin saman verran synnytyksen jälkeen, kun minä vielä leijailin hörhöisissä korkeuksissa. Se vasta huimaa onkin!
Tänään juttelin siskoni kanssa, joka siis on kahden pienen pojan äiti. Hän oli hukannut ainoan (!) kampansa ja arvaatteko, millä hän nyt tukkaansa sukii? Haarukalla. Siinä on kuulkaa näky, kun siskotyttö tupeeraa tukkaansa haarukalla. Mitäpä sitä kotiäidin tarvitsee itsestään huolehtia? Talven hän kulki pipo päässä laittamatta tukkaansa ikinä tai ollenkaan. Keväällä iski kriisi: mitä nyt päähän, kun pipokelit menivät? Ehdotin Koffin lippistä. Olisi päheetä, kun sisko lykkisi kaksostenkärryissä pellavapäitään Koffin kirkuvanpunainen mainoslippis päässään. Ei se niin ennenkuulumatonta ole. Kyllä minä työssäni näen monestikin isiä esim. vanhempainvarteissa, jossa samankaltainen mainoslippis ei liikahda päästä pois edes keskustelun ajaksi. Taidan olla vanhanaikainen, mutta mielestäni sellainen on vähintäänkin outoa ja arveluttavaa. Kaljalippis päässä jutellaan vakavia. Just.
Palatakseni vielä siskoni kotiäitiyteen, niin hän tietysti nuukana ihmisenä säästää. Ensimmäinen (ja ainoa) säästökohde on hän itse. Lapsiin menevistä kuluista ei voi säästää, mutta ainahan äidillä on mahdollisuus laiminlyödä itseään. Nuukis keksi, ettei käy kampaajalla vaan värjää tukan itse. Se oli upea päätös sekin! Ensimmäisen värjäyskerran jälkeen räjähdin spontaaniin, valtaisaan nauruun, kun näin tukan facepuhelun yhteydessä. Matti Nykänen-look oli tullut kehiin. Nyt tästä aiheesta voi jo kirjoitellakin, kun kampaajakäynti on löytänyt tiensä siskoni kiireiseen kalenteriin ja tiukkaan budjetointiin. Toki, tämä haarukkakampaaminen on tullut nyt tilalle. On se jännä seurata sivusta, mitä itse koin useampi vuosi aikaisemmin. Pää pehmenee, äitiys pyörittää.
Ihanaa äitienpäivää kaikille pehmopäille!