On se vaan tuo tyttölapsi erilainen kuin poika. Tykkää pinkistäkin tosi paljon. Ja heiluttelee tukkaansa tuulessa. Niin, ja itkeä völistää aina, kun haluaa jotain. Mutta on siinä paljon samaakin kuin pojissa. Paska on paskaa pinkissäkin paketissa.
Päivän teemana on pottaharjoittelu. Olen kuulkaa lahjonut ja kehunut, kiristäminen ja uhkailu ei vielä kaksivuotiaaseen uppoa. On taputettu innostuneesti ja valjastettu koko perhe ihailemaan pottaan sihahtanutta tuotosta. Mutta se tömähtävä tuotos tulee kerta toisensa jälkeen niihin legginseihin. Ne on kuulkaa pinkit legginsit ihan yhtä haisevat kuin poikalapsenkin tuotokset kalsareihin väännettynä. Että loppupeleissä ei ne tytötkään ihan kukkasista ole tehty. Äidin tunteet on yhtä hammasten kiristelyä, kun sinne reisille valahtaneet ja hinkkautuneet paskat pitää pyyhkiä, rapsutella ja huuhtoa pois. Ja sitten huomaat, että kynnen aluset on ruskeana. Sano siinä nyt talvellakin sitten selitykseksi muille ihmisille, että ”istuttelin vähän kukkia”. Mitään kukkamultaa ole, ehtaa paskaa. Ja ei sellaista Palmolivea olekaan, jolla sen hajun saa käsistään pois. Siellä se leijuu takavasemmalla aamusta iltaan. Täytynee ostaa jotain tosi voimakasta hajuvettä, vaikka Tresoria. Töissä voi aina hieroa käsiinsä käsidesiä. Parempi kuitenkin, että haisee puhtaalle alkoholille kuin paskalle. Elämäni eritteiden parissa.
Äitini on muuten viisas nainen. Tähän paska-asiaankin olen jo nuorella iällä oppinut sananlaskun: paskalle ei kukaan ole koskaan ollut allerginen. En siis minäkään. Mutta en voi kieltää, etteikö se vaan jurppisi niin ankarasti. Se paskan haju siis. Jännä, että tosi moni kuitenkin tykkää viljellä sitä paskaa. Siis vaikka paskajutuillaan. Tai sitten manataan paskanmarjoja tai patsastellaan paskantärkeänä. Ollaan parisuhteessa paskamaisia ja juhlissa kuin paska tikussa. Kai se vaan niin on, että perusasiat ne maailmaa pyörittää.