Lupasin aiemmin esitellä tarkemmin Alfan. Ehkä on syytä tutustuttaa teidät häneen, jotta pystytte paremmin ymmärtämään elämäni käänteitä.
Kun tapasin Alfan ensimmäisen kerran, olin vasta alakouluikäinen. En siis todellakaan itse muista häntä, mutta Alfa muistaa minut. Syynä on varmaan se, että Alfa pelasi jääkiekkoa naapurikylän seurassa ja he olivat tulleet pelaamaan minun kotikylääni. Parkkeerasin itseni vastustajajoukkueen maalivahdin taakse ja häiriköin niin ankarasti moken pelaamista, että minut ja ystäväni poistettiin kesken pelin katsomosta. Ja tästä hetkestä Alfa muisti minut!
Mutta se kerta, kun minä huomasin hänet, tapahtui paljon myöhemmin. Istuin ystäväni (mitä sitä kiertelemään, poikaystäväni) autossa etupenkillä, kun hän pysähtyi juttelemaan tuttunsa kanssa. Tuttu oli saapunut paikalle moottoripyörällä eikä koko keskustelun aikana riisunut kypärää päästään. Näin siis Alfasta vain silmät. Mitkä silmät! Se oli väreilyä siitä hetkestä alkaen. Kun olin uudestaan villi ja vapaa aiemmasta viristyksestäni, tapasimme sattumalta taas. Se oli menoa sitten!
Tarvitsin siis voimakkaan uroksen kesyttämään luonnettani ja Alfasta sen sain. Vääntöä on kestänyt nyt jo 14 vuotta, huh huh!
Mutta mistä siis nimitys Alfa. Se tuli opiskelukaverini poikaystävältä, nykyiseltä siipalta. Hän yksinkertaisesti luokitteli itsensä ja sen myötä myös minun valittuni Alfa-uroksiksi. Vaatimatonta, etten sanoisi. Alfani selitti kerran minulle hirvenmetsästyksen saloja. Siinä kuulema näyttäytyy tämä luonnollinen alfaisuus vallan mainiosti. Hirviuroksissa on niitä ns. pukkeja, jotka käyvät jakamassa siementään naarashirville, mutta eivät jää paikalle huolehtimaan laumastaan. Sitten on niitä uroshirviä, jotka jäävät ja huolehtivat. Nämä viimeiset ovat sitten esimerkki Alfa-uroksesta. Aika siistiä, vai mitä?
Minun lisäykseni tähän on se, että Alfa on rasittava, jääräpäinen, jumittaja, voimakastahtoinen ja mielipiteiltään jyrkkä. Ainakin minun Alfani.