Niinhän sitä taas nuorimmainen sairastaa jo kolmatta viikkoa. Mehiläisessä on käyty nyt pariin otteeseen ja töistä on oltu pois useampi päivä. Tunnen tiukan kuumia katseita, kun palaan tilapäiseltä hoitovapaalta koululle ja muut ovat huolehtineet koulun pitämisestä pystyssä. Joo, yhtä lomaa ja riemun rätkätystä se onkin ollut, tuo kotona oleminen. Päivitin aamulla face-profiilini, että toivottavasti työkaverit ja oppilaat eivät säikähdä, kun raahaudun kouluun työn ääreen silmien alla aivan valtaisat pussit roikkuen! No, toisaalta on tästä valvomisesta hyväkin puoli. Voin hyödyntää rintaliivini silmäpussien tukemiseen, onhan niiden varsinainen käyttötarkoitus poistunut imetettyäni kolmea isokokoista ja nälkäistä vauvaa.
Mietinpä vain, auttaisiko peräpukamavoide näihin silmäpusseihin? Mitään mentholinhajuista ei viitsisi tuonne silmien alle työntää, kun taitaa aivan hivenen laittaa silmät vuotamaan. Ja sittenhän niihin silmäpusseihin ei paljon kukaan huomiota kiinnitäkään! Jaa, pitänee käydä huomenna kyselemässä apteekissa, kai nuo osaavat neuvoa.
Vielä viimeinen ajatus tähän loppuun. Miksi miehet ei vaanherää siihen lapsen yölliseen itkuun? Siinä se maata röhnöttää vieressä kuin rovasti, kun itse tuijotat silmät ristissä digitaalikelloa (joka näyttää kolmannen huutokuoron aikana klo 02.22) ja hyssytät, silität, heijaat ja tökit pimeässä tuttia ensin silmään, nenään ja lopulta suuhun. Tekisi mieli potkaista koko mies sängystä alas, tuskin heräisi siitäkään.
Huomenna lisää! Sitten jaan kokemuksia perheemme kesälomareissusta. Kuulostaa ihanalta, mutta totuus on tarua ihmeellisempää!