Voisi luulla, että minusta tuli opettaja juuri lomien takia. Se ei kyllä pidä paikkaansa. Itseasiassa minusta tuli opettaja siksi, että en tiennyt kovinkaan paljon eri ammatteja. Voinee kai todeta, että opintojenohjaus yläkoulussa ei sitten aivan tavoittanut minua, vaikka katsoimme oppitunneilla kaikki VHS:t otsikolla ”Minusta tuli levyseppähitsaaja”. Ysin tytöt lähtivät automaattisesti lukioon ja siellä viimeistään totesin, ettei minulla ole mitään erityistaitoja. Olen tasainen tallaaja, teen kaikkea melko hyvin, mutta mitään en osaa. Selvää opettaja-ainesta siis. Olen muuten kerran hammaslääkärikäynnillä vastannut uravalintaani kyseltäessä tämän teorian ja sain osakseni hämmentyneitä katseita ja täyshiljaisuuden. Tätä ei kai saisi sitten ääneen myöntää, lahjattomuuttaan. No joka tapauksessa, näin siinä kävi.
Ensimmäisenä päivänä yliopistossa meidät toivotettiin useiden puheiden myötä tervetulleiksi opiskelemaan kasvatustieteitä. Yksi puheista oli kyllä ylitse muiden. Siinä todettiin, että tulevaisuudessa opettajaksi pääsee opiskelemaan sellaista ainesta, joilla on käyttäytymisen arvosana todistuksessa 7. Ajatella, 7! Salissa pääsi kauhistuksen huokaus. Samaan aikaan itse heloitin kirkuvan punaisena tuolillani. Toivottavasti kukaan ei koskaan saisi tietää hämärästä taustastani: käyttäytyminen 7 ja viimeinen oppitunnilta poisto lukion englannintunnilla. Tässä vaiheessa en vielä tiennyt, että viimeiseksi jäävä oppitunnilta poisto tultaisiin näkemään yliopiston aineopintojen syventäviltä tunneilta. Sen jälkeen olenkin ollut sillä puolella, että minä poistan oppilaita tunneilta.
Mutta tämä loma-asia. Syysloma on ehkä suosikkilomani näistä kaikista lomista, mitä opettajavuoteen mahtuu. Kesäloma on aivan kamala! Tai ei ehkä se loma itsessään, kun tottuu taas siihen, että joutuu olemaan tekemisissä lasten kanssa, jotka eivät aukottomasti uskokaan sinua ja kumarra auktoriteettiäsi. Niin, siis omien lasten kanssa. Mutta se töihin paluu! Ensimmäinen työpäivä syksyllä on perinteisesti koulujen yhteinen veso, jossa ruskettuneet opet sitten vaihtavat kesäkuulumisiaan. Silloin iskee se valtaisa alemmuuskompleksi. Kaikki muut ovat lukeneet klassikkoteoksia, lisäkouluttautuneet aivan ihanissa opekoulutuksissa ja matkustaneet maailmanperintöluettelokohteissa. Osa on vain mökkeillyt, laittanut pihaa ja purjehtinut ja viettänyt niin äärettömän rentouttavan loman. Purjehdusreissulta on tullut kerättyä opetuskäyttöön myös kasvio, ja sitä on aivan ihana käyttää syksyn ympäristö- ja luonnontieteen tunneilla. Samaan aikaan myös minun tietoni ovat karttuneet. ”Nyrkkäisy”, ”nyrkki sanoo moi” ja ”paiskaisen sua nyrkillä naamaan” ovat synonyymeja sille, että lyödään velipoikaa antaumuksella kasvoihin. Jotenkin minulla on vain sellainen tunne, ettei näitä oppeja kannata siinä seurassa jakaa. Tyydynkin vain kauhistelemaan miten kuuma kesä olikaan ja oli muuten kovat UV-kertoimet.
Syyslomalla palattaessa ei ole tätä ongelmaa. Ensinnäkään ei ole yhteistä vesoa. Toisekseen näin lyhyellä lomalla on aivan sallittua vain oleskella kotona. Ja tähän lomaan ei kuulu lahjat! Joululoman jälkeen vertaillaan miten kehittäviä lahjoja heidän lapsensa ovat osanneet joulupukilta pyytää. Omat lapseni rastittavat vuosi vuodelta ne dumpperit, rekat ja kaivurit, ei yhtään ainoaa matematiikkapeliä. Entäs hiihtoloma sitten! Muiden opettajien perheet ovat matkustaneet Lappiin ja hiihtäneet tunturia ympäri niin, että koko perheen Atomicit täytyy ensi kaudeksi vaihtaa uusiin nanotecceihin. Miten niiden opettajien kaksivuotiaat jaksaa hiihtää Kiilopäälle ja lasketella sieltä telemarkia käyttäen tunturin alas, ja vielä umpihangessa?! Samaan aikaan omat lapseni ovat osanneet törmäillä toisiinsa Stigoillaan.
Niin, että hyvää syyslomaa vaan!