Sisustaminen on kivaa! Ensimmäisessä yhteisessä kodissamme otin ensimmäiset ja haparoivat askeleet sisustamiseen. Jälkikäteen ajateltuna se värimaailma ei oikein enää kolahtaisi. Mutta kyllä meillä oli siistiä ja tavarat paikoillaan! Joka perjantai matot roikkuivat tuuleentumassa verannalla, kun siivosin jo valmiiksi aivan puhdasta taloa. Tolun tuoksu oli jo tuolloin huumaava. Sitten vaihdoimme kotia ja löysin uuden tyylin. Jopa …
Lue kokonaan
En ole niitä naisia, joita vauvakuume on vaivannut jo 14-vuotiaasta saakka. Ensimmäinen vauvakuumeiluni tapahtui siinä hetkessä, kun sain ruttuisen esikoiseni syliini. Emme koskaan Alfan kanssa keskustelleet lasten hankkimisesta, mutta se oli ikäänkuin itsestäänselvyys, että jälkikasvua hankitaan, jos saadaan. Olemme sellainen perus tylsä pariskunta, joka etenee elämässään tietyn kaavan mukaan. Ensin opiskelu ja ammatti, vakituiset työpaikat, …
Lue kokonaan
Lupasin aiemmin esitellä tarkemmin Alfan. Ehkä on syytä tutustuttaa teidät häneen, jotta pystytte paremmin ymmärtämään elämäni käänteitä. Kun tapasin Alfan ensimmäisen kerran, olin vasta alakouluikäinen. En siis todellakaan itse muista häntä, mutta Alfa muistaa minut. Syynä on varmaan se, että Alfa pelasi jääkiekkoa naapurikylän seurassa ja he olivat tulleet pelaamaan minun kotikylääni. Parkkeerasin itseni vastustajajoukkueen …
Lue kokonaan
Äitiys on parasta sissikoulutusta. Missään muualla tai muussa tehtävässä ei koetella henkistä kestävyyttä niin kovasti. Mietitäänpä nyt: yöheräilyt, ainainen eritteiden kanssa eläminen, jatkuva valmiustila 24/7, oman identiteetin vaihtuminen… Yhtenäkään iltana nukkumaan mennessä ei voi koskaan tietää, mitä yö tuo tullessaan ja kuinka monta herätystä yöhön mahtuu. Eikä siinäkään vielä kaikki vaan, kun aamulla heräät silmät …
Lue kokonaan
Voisi luulla, että minusta tuli opettaja juuri lomien takia. Se ei kyllä pidä paikkaansa. Itseasiassa minusta tuli opettaja siksi, että en tiennyt kovinkaan paljon eri ammatteja. Voinee kai todeta, että opintojenohjaus yläkoulussa ei sitten aivan tavoittanut minua, vaikka katsoimme oppitunneilla kaikki VHS:t otsikolla ”Minusta tuli levyseppähitsaaja”. Ysin tytöt lähtivät automaattisesti lukioon ja siellä viimeistään totesin, …
Lue kokonaan
Minähän kärsin tunnetusti kroonisesta matkakuumeesta. Kun matka alkaa lähestyä loppuaan, ajatukseni surraavat jo uuden matkan kimpussa. Tämän kesän perhematkamme suuntautui via Baltican kautta Puolaan ja sieltä autolautalla Suomeen. Vielä viimeisenä iltana silitin perheen vaatteita ja täytin matkalaukkua hellevaatteilla, jotka sitten jäivät täysin käyttämättä. Samaan aikaan kun Suomessa kärvisteltiin helle-ennätysten kourissa, Baltiassa oli ennätyksellisen kylmä kesäsää. …
Lue kokonaan
Niinhän sitä taas nuorimmainen sairastaa jo kolmatta viikkoa. Mehiläisessä on käyty nyt pariin otteeseen ja töistä on oltu pois useampi päivä. Tunnen tiukan kuumia katseita, kun palaan tilapäiseltä hoitovapaalta koululle ja muut ovat huolehtineet koulun pitämisestä pystyssä. Joo, yhtä lomaa ja riemun rätkätystä se onkin ollut, tuo kotona oleminen. Päivitin aamulla face-profiilini, että toivottavasti työkaverit …
Lue kokonaan