Lähestyvän äitienpäivän kunniaksi kirjoittelen äitiydestä parikin faktaa. Jokainenhan kokee äitiyden aivan omalla tavallaan, joten en yritä kertoa absoluuttista totuutta vaan muutamia tapahtumia itseni ja siskoni elämästä. Itse olen äitiydessä jo konkari, täyttäähän esikoiseni kohta yhdeksän vuotta. Kun tuo pieni miehenalku teki Alfasta ja minusta vanhemmat, muuttui elämä hetkellisesti ruusunpunaiseksi. Olin aivan intopiukeena, että lisää näitä …
Lue kokonaan
Nyt ei ole tulossa mitään sotalegendaa vaan ihan vuodatusta tavallisen päivän epätavallisesta kahvilareissusta. Missä kuljimme kerran? No, Lohjalla ja St. Honoré kahvilassa. Jäi muuten jotain muuta makua suuhun kuin kahvin. Siskoni soitti iltapäivällä maisterin puhelimeen ja houkutteli kahville St. Honoré kahvilaan. Yleensä kävimme aina siinä kaupungin toisessa laadukkaassa ja ihanassa kahvilassa, mutta nyt ajattelimme piristää …
Lue kokonaan
On täysin väärä luulo kuvitella, että kaikki luokanopettajat ovat taiteellisesti lahjakkaita. Että he osaavat piirtää, maalata ja hahmotella luontevasti, laulaa luikauttaa upealla äänellä ja soittaa sulavasti ainakin pianoa, mutta myös yhtä kielisoitinta. Poikkeus vahvistaa säännön, en nimittäin ole just missään vähänkään taiteelliseen suuntaan tulkittavissa lajissa lahjakas. Lukujärjestyksessäkin taideaineet ovat ikäänkuin livahtaneet muille opettajille. Liikuntaa ei …
Lue kokonaan
Milloin tietää olleensa vanhempi riittävän pitkään? Siinä vaiheessa, kun eritteistä kertovat tarinat ovat tuikitavallisia, eivätkä aiheuta edes ruokapöytäkeskusteluna inhonväreitä. Meidän suvussa tuppaa olemaan näitä paska-juttuja ihan riittämiin. 🙂 Siskoni on ollut aina kovin herkkä huomaamaan paskakasat. Opiskeluaikanaan hän oli romanttisella kevätaurinkoisella kävelyllä Rovaniemen talvisissa maisemissa. Mitä teki siskoni? Osoitteli koiranjätöksiä poikaystävälleen: ”Katso tuossakin on merkattu, …
Lue kokonaan
On se jännä juttu, miten kodin tavarat tuntuvat aina jakaantuvat jotenkin erikoisesti isin tavaroihin ja äidin tavaroihin. Isin tavaroita on kaikki kiva: ”Älä koske isin kaiuttimiin, älä työnnä barbia isin subbariin, älä kuule siihen kummisedän vahvistimeen koske, älä heitä veljeäsi isin kaukosäätimellä”. Tätä listaahan voisi jatkaa loputtomiin. Mutta sitten on myös ne äidin tavarat: imuri, …
Lue kokonaan
Vihdoin se on ohi, joulu nimittäin. Se on maisterimamin vuoden hektisintä aikaa, ellei sitten mukaan lasketa toukokuuta, jolloin on se toinen hengästyttävä ajanjakso. Ja kaikki siinä välissä. No mutta tämä joulu, siinä kuulkaas mitataan maisterimamin turnauskestävyys. Töissä pukkaa joulujuhlaa. Siinä sitä sitten huomaat kirjoittavasi joulunäytelmää, johon jokaiselle oppilaalle tulee oma kiva ja sopivan haastava rooli …
Lue kokonaan
Lapseton tuttuni kysyi kerran, että onko väsymystila vain äitien etuoikeus? Että saako lapseton nainen olla väsynyt? Vastaukseni oli kuin poliitikon, vaikka mieleni raikasi ”hell no!” Avataksen hieman tätä melko joustamatonta ajatuksenkulkuani, voin kertoa teille erään aamuni tapahtumat. Herätys klo 6.20, ihanaa, lapsi kuiskasi korvaani ”hyvää aamua.” Siitä eteenpäin kaikki meni jokseenkin pieleen. Aamutoivotuksen jälkeen havahduin …
Lue kokonaan
On se vaan tuo tyttölapsi erilainen kuin poika. Tykkää pinkistäkin tosi paljon. Ja heiluttelee tukkaansa tuulessa. Niin, ja itkeä völistää aina, kun haluaa jotain. Mutta on siinä paljon samaakin kuin pojissa. Paska on paskaa pinkissäkin paketissa. Päivän teemana on pottaharjoittelu. Olen kuulkaa lahjonut ja kehunut, kiristäminen ja uhkailu ei vielä kaksivuotiaaseen uppoa. On taputettu innostuneesti …
Lue kokonaan
Tervehdys pitkästä aikaa! Viimeisimmästä merkinnästä onkin hetki pyörähtänyt ja paljon kivaa juttua pukkaa pihalle aivan väkisin. Se, etten ole hetkeen kirjoittanut tänne mitään, johtuu aivan ja vain siitä, että olen avautunut muilla foorumeilla. Tosi jännää, että missä siis. No, olen soitellut Vertaistukeni kanssa. Ja sitä myöten avautumiskiintiöni on täyttynyt. Mutta nyt on aika päivitellä taasen …
Lue kokonaan
Facebook-tilapäivitykset on aiheuttanut mielensäpahoittajille pahaa mieltä. He siis pahoittavat mielensä, kun lukevat muiden Facebookin käyttäjien tilapäivityksiä. Joo. Pakko vaan silti lukea. Syynä tähän pahaan mieleen on se, että lukiessaan näitä tilapäivityksiä, heille iskee kaamea alemmuuskompleksi ja tunne siitä, että muiden elämä on vaan niin paljon paremmin. Erityistä tomeruutta harjoittavat ihmiset päivittävät, miten he ovat …
Lue kokonaan
Olen taas saanut (kröhöm) viettää pari sattumarikasta päivää kotona sairastuvan ylihoitajana. Nuorimmaisella on ties monesko korvatulehdus ja lääkärissä mainittiin jo se karmea p-sana, eli putkitus. Mutta sairaan lapsen kanssa luulisi olevan rentoa täällä kotosalla. Lapsi on nuutunut kuumeilusta ja yövalvomisista, istuu äidin sylissä ja äiti lukee samalla MeNaisia, keskimmäinen lapsi kokoaa rauhallisesti Legoja ja esikoinen …
Lue kokonaan
Jos sattuu olemaan sen verran hullu, että menee keskustelupalstoja lukemaan, törmää varmasti jossain vaiheessa mamma-palstoille. Niillä päivän kuumin puheenaihe on aina se, kummat äidit ovat huonompia äitejä: ne, jotka jäävät miestensä eläteiksi kotiin hoitamaan lapsiaan vai ne, jotka hylkäävät lapsena ja menevät työelämään. Molempi huonompi. Itse olen tullut siihen tulokseen, että ei ole yhtä oikeaa …
Lue kokonaan
Olemme nyt Alfan kanssa koko lauantain kauhistelleet iltapäivälehden uutisoimaa, järkyttävää tapahtumaketjua. Kissa oli jäänyt auton alle, paikalle oli kutsuttu poliisit, poliisit olivat soittaneet esimiehelleen kysyäkseen toimintaohjeita kyseisessä tilanteessa, esimiehen luvalla pahoin vammautunut kissa lopetettiin. Sen pituinen se. Vaan eipäs olekaan! Nyt kissan omistaja avautuu lehden sivuilla, miten kauhea tilanne tämä onkaan. Kissaa ei olisi saanut …
Lue kokonaan
Olen aika usein saanut huomata, että kuulun mielipiteiltäni vähemmistöön. Se oli minulle tietysti shokkiuutinen. Luulin olevani sellainen mainstream-tyyppi, mutta ehei. Opettajan työssä sen olen huomannut useinkin. Olen itse ollut vilkas oppilas ja minun on melko helppo samaistua niihin oppilaisiin, jotka eivät meinaa malttaa pysyä oppitunneilla aisoissa. Näille vilperteille pitää keksiä virikkeitä, heille ei riitä eikä …
Lue kokonaan